As Oy Oulun Terassitalot - Ouluun ensimmäiset terassitalot!
Vaakunakyläntie 12, 90510 Oulu
As Oy Oulun Terassitalot rakennetaan Oulun Asuntomessualueelle, kortteliin 44. Vaakunakyläntie 12, 90510 Oulu.
Kauniin Oulujoen suistomaisemaa siivittämät asunnot tulevat viiteen ja seitsemään kerrokseen. Talojen porrasmainen muoto mahdollistaa päädyissä oleville asunnoille asuinneliöiden lisäksi myös hulppeat kattoterassit.
Terassitalot koostuvat kahdesta rakennuksesta, talo A (5 kerrosta) ja talo B (7 kerrosta), josta talo A, rannan puoleinen talo, toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa. A-talossa on yhteensä 25 uutta kotia. Talossa B alustavasti 31 huoneistoa. Asuinkerrosalaa kahdessa talossa on yhteensä 5400 m2. Asuntojen koot vaihtelevat suurista kaksioista isompiin perheasuntoihin ja jopa 147 m2 huoneistoon, jossa extrana lähes samankokoinen terassi!
Haaveiletko omasta kodista jokimaiseman rannalla?
Oulun Asuntomessualueen keskeiselle paikalle Vaakunanrantaan nousee uudeksi maamerkiksi kaksi arkkitehtonisesti korkeatasoista terassitaloa. Kohteen suunnittelijana toimii oululainen Pave Arkkitehdit Oy. Rakennuksen alakerrassa on liikehuoneisto 161,5 m2, joka myös jaettavissa esimerkiksi kolmeen osaan.
Tutustu huoneistoihin ja varaa oma uusi koti kauniin jokimaiseman rannalta!
mervi@raverakennus.fi p. 040 145 9903
As Oy Oulun Terassitalossa lähtökohtana asukkaiden viihtyvyys
Taloyhtiössä on otettu huomioon yhteisöllinen asuminen ja viihtyvyys. Kansipihalle tulee muun muassa oma grillauspaikka ja pihasauna isoine lasitettuine terasseineen, jota voit käyttää esimerkiksi juhlatilana tai vaikka taloyhtiön kokouspaikkana. Messualueen palvelutarjonta tulee myös täydentämään kaupunkilaista elämäntyyliä.
Parkkihallissa on varattu paikka yhteiskäyttöautolle. Taloyhtiössä voidaan tarpeen mukaan päättää myöhemmin halutaanko yhteiskäyttöautomahdollisuus ottaa käyttöön.
Kohteen ennakkomarkkinointikuvat ovat suunnittelun havainne- ja fiiliskuvia, yksityiskohdat eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta. Lopulliset kuvat vahvistuvat kaupantekoon mennessä. Kohteen suunnittelu on vielä käynnissä.
Pintamateriaalisuunnitelmat omaan kotiin toiveesi mukaan
Kyseessä on suunnitteluvaiheessa oleva RS-kohde. Ehdit siis vielä esittää erityistoiveitasi oman, unelmiesi asunnon suhteen. Voit vaikka vielä yhdistää kaksi asuntoa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Huoneistomuutoksissa voit esimerkiksi siirtää kevyttä väliseinää tai tehdä pieniä järjestelymuutoksia asunnon sisällä. Muut asunnot huomioon ottaen vesipistepaikkojen ja hormien siirto on tarkasteltava tapauskohtaisesti.
Kun asuntokauppa on solmittu, edessäsi on mukavin uudisasunnon ostoon liittyvä asia; mahdollisuus vaikuttaa oman huoneiston materiaali- ja värimaailmaan. Varmimmin pääset vaikuttamaan valintoihin, kun ostat asunnon jo suunnittelu- tai viimeistään rakentamisen alkuvaiheessa. Uudiskohteissa rakennusaikana ostetuissa asunnoissa on valmiusasteen mukaan mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin, kalusteisiin ja varusteluun, jotta kodistasi tulee juuri sinun näköisesi.
Sisustussuunnitelma on parasta aikaa työnalla. Kun materiaalien valinta on ajankohtainen, voit halutessasi hyödyntää sisustussuunnittelijan tekemiä kokonaispaketteja, joista voit valita joko valmiin tyylin tai yhdistellä osia eri vaihtoehdoista saadaksesi uuteen kotiisi unelmiesi sisustuksen. Halutessasi voit myös käyttää omaa sisustussuunnittelijaa.
Talotekniikka
Terassitalon kodit lämmitetään kaukolämmöllä ja asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja myös viilennys kesähelteillä järjestyy lattiaviilennyksellä.
Asuntojen huonekorkeus vaihtelee asunnoittain. Seiniä koristavat suuret maisemaikkunat, joista näkymät kehystävät ympäröivän veden, veneet ja vastarannan maiseman. Asuntoja on myös kahdessa kerroksessa Loft -tyylisesti, jolloin maiseman saa asuntoihin molemmissa kerroksissa!
Taloyhtiön katolle asennetaan aurinkopaneelit, jotka tuottavat taloyhtiön tarvitsemaa sähköenergiaa.
Auto- ja pyöräpaikat
Talon ensimmäiseen kerrokseen tulee parkkihalli ja asuntojen huoneistokohtaiset varastot. Parkkihallissa on 40 myytävää autopaikkaa (yhteiset A ja B talolle) ja lisäpaikkoja voi ostaa korttelin yhteisparkkihallista. Koska parkkihalli sijaitsee pihakannen alla, sieltä pääsee suoraan kulkemaan rakennuksen rappukäytävään ja aina omaan kotiin asti. Hallin varustelu on suunniteltu sähköauton latausjärjestelmälle sopivaksi. Talon suojainen sisäpiha tulee parkkikannen päälle. Polkupyörille tulee oma huoltopaikka pyöräpaikkojen läheisyyteen. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat myös muutamat lisävarastot, jotka myydään erillisinä osakkeina.
Vesistömaisemia ja helppo kulku kaupunkiin
Terassitalot rakennetaan kaupungin vuokratontille yhdelle Oulun messualueen suosituimmalle paikalle. Talon porrasmainen muoto mahdollistaa useissa kodeissa suoran näkymän Hartaanselän suistomaisemaan. Hartaanselänrantaan on suunnitteilla kevyenliikenteen silta, joka yhdistää Vaakunakylän messualueen Oulujoen yli lähemmäksi keskustaa. Polkupyörällä matka torin rantaan kestää vain muutaman minuutin. Rannanmyötäiset kevyen liikenteen yhteydet johtavat keskustan lisäksi pohjoisiin kaupunginosiin, Hietasaaren laajoille virkistysalueille ja Nallikarin uimarannalle sekä Urheilupuistoon ja sen ulkoilureiteille.
Alueella on runsaasti laituripaikkoja pienveneille ja läheisessä vierasvenesatamassa voi toisinaan nähdä isoja, jopa 140-metrisiä purjelaivoja sekä risteilyaluksia!
Tarkemmat kohdetiedot
Tutustu asuntoon sisälle panoraamanäkymän avulla:
- Asunto 11
- Asunto 23 olohuone
- Asunto 23 terassi
- Asunto 24
Kurkkaa kohteen asunnoista avautuvat maisemat tästä!
Katso terassitalon havainnevideo tästä
Autohallipaikat myydään erillisinä osakkeina, velaton hinta 29 500 €.
Voit halutessasi varata kohteen 3D -mallinnoksen tutustumisajan toimistollemme p. 040 145 9903 tai mervi@raverakennus.fi
Varaamme oikeuden muuttaa ennakkomarkkinointiaineistoa ja varaamattomien huoneiden hinnastoa. Yhtiölaina tulee olemaan noin 50–60 % asunnon velattomasta hinnasta (hinnasto laskettu 60 % mukaisesti).
Korko ja rahoitusvastike tarkentuvat vielä, kun RS-pankki valitaan. Hoito - ja rahoitusvastike tarkennetaan taloussuunnitelmassa.
Varauksia otamme vastaan jo tässä vaiheessa. Varaussopimus perustuu asunto-osakeyhtiön ennakkomarkkinointiin. Varausmaksu on 2 % velattomasta hinnasta. Varaajalla ja myyjällä on oikeus varauksen voimassaoloaikana purkaa varaus. Tällöin rakennusliike sitoutuu palauttamaan varausmaksun korottomana varaajalle viipymättä. Varauksen purkamisesta ei ole muita seuraamuksia.
Ennakkomarkkinointikohteen tiedot ovat vielä alustavia ja lopulliset kaupan ehdot määräytyvät kauppakirjassa ja sen liitteissä.
Rakentamisen aloitus kun varausaste täyttyy, alustava arvio aloitukselle kevät 2024.
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
Mervi Sammalmaa
p. 040 145 9903
Eljas Rantala
p. 0400 386 596
Myynnissä
TILA
HUONEITA
ASUINKERROS
JÄRJESTÄ
Vapaa | A1 | 37m2 | 2h+kt+parveke | mh.90 000 € / vh.225 000 € | Tutustu asuntoon |
A1 2h+kt+parveke 5,5m2 (1 krs)Asunto A1 Huoneistoselite 2h+kt+parveke 5,5m2 (1 krs) Koko 37m2 Myyntihinta 90 000 € Velaton hinta 225 000 € Yhtiölaina 135 000 € Hoitovastike 179 €/kk |
|||||
Vapaa | A2 | 55,5m2 | 2h+kt+parveke | mh.134 000 € / vh.335 000 € | Tutustu asuntoon |
A2 2h+kt+parveke 10m2+terassi 12m2 (1 krs)Asunto A2 Huoneistoselite 2h+kt+parveke 10m2+terassi 12m2 (1 krs) Koko 55,5m2 Myyntihinta 134 000 € Velaton hinta 335 000 € Yhtiölaina 201 000 € Hoitovastike 265 €/kk |
|||||
Vapaa | A3 | 54,5m2 | 2h+k+s+terassi | mh.118 400 € / vh.296 000 € | Tutustu asuntoon |
A3 2h+k+s+terassi 12,5m2 (2 krs)Asunto A3 Huoneistoselite 2h+k+s+terassi 12,5m2 (2 krs) Koko 54,5m2 Myyntihinta 118 400 € Velaton hinta 296 000 € Yhtiölaina 177 600 € Hoitovastike 265 €/kk |
|||||
Vapaa | A4 | 65m2 | 2/3h+k+s+terassi+lasitettu | mh.154 000 € / vh.385 000 € | Tutustu asuntoon |
A4 2/3h+k+s+terassi+lasitettu parveke (2 krs)Asunto A4 Huoneistoselite 2/3h+k+s+terassi+lasitettu parveke (2 krs) Koko 65m2 Myyntihinta 154 000 € Velaton hinta 385 000 € Yhtiölaina 231 000 € Hoitovastike 314 €/kk |
|||||
Vapaa | A5 | 71,5m2 | 3h+k+s+parveke | mh.183 600 € / vh.459 000 € | Tutustu asuntoon |
A5 3h+k+s+parveke (2 krs)Asunto A5 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke (2 krs) Koko 71,5m2 Myyntihinta 183 600 € Velaton hinta 459 000 € Yhtiölaina 275 400 € Hoitovastike 343 €/kk |
|||||
Vapaa | A6 | 59,5m2 | 3h+k+s+parveke | mh.143 600 € / vh.359 000 € | Tutustu asuntoon |
A6 3h+k+s+parveke 5,5m2 (2 krs)Asunto A6 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 5,5m2 (2 krs) Koko 59,5m2 Myyntihinta 143 600 € Velaton hinta 359 000 € Yhtiölaina 215 400 € Hoitovastike 284 €/kk |
|||||
Vapaa | A7 | 80m2 | 3h+k+s+parveke | mh.194 000 € / vh.485 000 € | Tutustu asuntoon |
A7 3h+k+s+parveke 10m2 (2 krs)Asunto A7 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 10m2 (2 krs) Koko 80m2 Myyntihinta 194 000 € Velaton hinta 485 000 € Yhtiölaina 291 000 € Hoitovastike 385 €/kk |
|||||
Vapaa | A8 | 81,5m2 | 3h+k+s+terassit | mh.199 200 € / vh.498 000 € | Tutustu asuntoon |
A8 3h+k+s+terassit (1-2 krs)Asunto A8 Huoneistoselite 3h+k+s+terassit (1-2 krs) Koko 81,5m2 Myyntihinta 199 200 € Velaton hinta 498 000 € Yhtiölaina 298 800 € Hoitovastike 392 €/kk |
|||||
Varattu | A9 | 81,5m2 | 3h+kt+s+terassit | mh.199 200 € / vh.498 000 € | Tutustu asuntoon |
A9 3h+kt+s+terassit (1-2 krs)Asunto A9 Huoneistoselite 3h+kt+s+terassit (1-2 krs) Koko 81,5m2 Myyntihinta 199 200 € Velaton hinta 498 000 € Yhtiölaina 298 800 € Hoitovastike 392 €/kk |
|||||
Vapaa | A10 | 81,5m2 | 3h+kt+s+terassit | mh.199 200 € / vh.498 000 € | Tutustu asuntoon |
A10 3h+kt+s+terassit (1-2 krs)Asunto A10 Huoneistoselite 3h+kt+s+terassit (1-2 krs) Koko 81,5m2 Myyntihinta 199 200 € Velaton hinta 498 000 € Yhtiölaina 298 800 € Hoitovastike 392 €/kk |
|||||
Vapaa | A11 | 79m2 | 3h+k+s+parveke | mh.231 200 € / vh.578 000 € | Tutustu asuntoon |
A11 3h+k+s+parveke 37m2+ terassi 11,5m2+20m2 (1-2 krs)Asunto A11 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 37m2+ terassi 11,5m2+20m2 (1-2 krs) Koko 79m2 Myyntihinta 231 200 € Velaton hinta 578 000 € Yhtiölaina 346 800 € Hoitovastike 382 €/kk |
|||||
Vapaa | A12 | 54,5m2 | 2h+kt+parveke | mh.118 400 € / vh.296 000 € | Tutustu asuntoon |
A12 2h+kt+parveke (3 krs)Asunto A12 Huoneistoselite 2h+kt+parveke (3 krs) Koko 54,5m2 Myyntihinta 118 400 € Velaton hinta 296 000 € Yhtiölaina 177 600 € Hoitovastike 262 €/kk |
|||||
Varattu | A13 | 65m2 | 3h+k+s+parveke | mh.154 000 € / vh.385 000 € | Tutustu asuntoon |
A13 3h+k+s+parveke 24,5m2 (3 krs)Asunto A13 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 24,5m2 (3 krs) Koko 65m2 Myyntihinta 154 000 € Velaton hinta 385 000 € Yhtiölaina 231 000 € Hoitovastike 314 €/kk |
|||||
Vapaa | A14 | 71,0m2 | 3h+k+s+parveke | mh.187 600 € / vh.469 000 € | Tutustu asuntoon |
A14 3h+k+s+parveke 19,5m2 (3 krs)Asunto A14 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 19,5m2 (3 krs) Koko 71,0m2 Myyntihinta 187 600 € Velaton hinta 469 000 € Yhtiölaina 281 400 € Hoitovastike 343 €/kk |
|||||
Vapaa | A15 | 59,5m2 | 3h+k+s+parveke | mh.147 600 € / vh.369 000 € | Tutustu asuntoon |
A15 3h+k+s+parveke 5,5m2 (3 krs)Asunto A15 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 5,5m2 (3 krs) Koko 59,5m2 Myyntihinta 147 600 € Velaton hinta 369 000 € Yhtiölaina 221 400 € Hoitovastike 284 €/kk |
|||||
Varattu | A16 | 80m2 | 3h+k+s+parveke | mh.198 000 € / vh.495 000 € | Tutustu asuntoon |
A16 3h+k+s+parveke 10m2 (3 krs)Asunto A16 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 10m2 (3 krs) Koko 80m2 Myyntihinta 198 000 € Velaton hinta 495 000 € Yhtiölaina 297 000 € Hoitovastike 385 €/kk |
|||||
Varattu | A17 | 109m2 | 4h+k+s+parveke | mh.338 000 € / vh.845 000 € | Tutustu asuntoon |
A17 4h+k+s+parveke 31,5m2 +kattopiha 41,5m2 (3 krs)Asunto A17 Huoneistoselite 4h+k+s+parveke 31,5m2 +kattopiha 41,5m2 (3 krs) Koko 109m2 Myyntihinta 338 000 € Velaton hinta 845 000 € Yhtiölaina 507 000 € Hoitovastike 524 €/kk |
|||||
Vapaa | A18 | 101,5m2 | 4h+k+s+parveke | mh.274 000 € / vh.685 000 € | Tutustu asuntoon |
A18 4h+k+s+parveke 24m2 (3 krs)Asunto A18 Huoneistoselite 4h+k+s+parveke 24m2 (3 krs) Koko 101,5m2 Myyntihinta 274 000 € Velaton hinta 685 000 € Yhtiölaina 411 0000 € Hoitovastike 490 €/kk |
|||||
Varattu | A19 | 66m2 | 2h+k+s+parveke | mh.158 000 € / vh.395 000 € | Tutustu asuntoon |
A19 2h+k+s+parveke 5,5m2 ja 30,5m2 (4 krs)Asunto A19 Huoneistoselite 2h+k+s+parveke 5,5m2 ja 30,5m2 (4 krs) Koko 66m2 Myyntihinta 158 000 € Velaton hinta 395 000 € Yhtiölaina 237 000 € Hoitovastike 316 €/kk |
|||||
Vapaa | A20 | 77,5m2 | 3h+k+s+parveke | mh.234 000 € / vh.585 000 € | Tutustu asuntoon |
A20 3h+k+s+parveke 40,5 ja 5,5m2 + kattopiha 58,5m2 (4 krs)Asunto A20 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 40,5 ja 5,5m2 + kattopiha 58,5m2 (4 krs) Koko 77,5m2 Myyntihinta 234 000 € Velaton hinta 585 000 € Yhtiölaina 351 000 € Hoitovastike 370 €/kk |
|||||
Vapaa | A21 | 80m2 | 3h+k+s+parveke | mh.210 000 € / vh.525 000 € | Tutustu asuntoon |
A21 3h+k+s+parveke 10m2 (4 krs)Asunto A21 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 10m2 (4 krs) Koko 80m2 Myyntihinta 210 000 € Velaton hinta 525 000 € Yhtiölaina 315 000 € Hoitovastike 385 €/kk |
|||||
Vapaa | A22 | 150m2 | 5h+k+s+parveke | mh.478 000 € / vh.1 195 000 € | Tutustu asuntoon |
A22 5h+k+s+parveke 70,5m2 +kattopiha 61,5m2 (4 krs)Asunto A22 Huoneistoselite 5h+k+s+parveke 70,5m2 +kattopiha 61,5m2 (4 krs) Koko 150m2 Myyntihinta 478 000 € Velaton hinta 1 195 000 € Yhtiölaina 717 000 € Hoitovastike 723 €/kk |
|||||
Vapaa | A23 | 83,5m2 | 3h+k+s+parveke | mh.290 000 € / vh.725 000 € | Tutustu asuntoon |
A23 3h+k+s+parveke 5,5m2 ja 71m2+ kattopiha 70m2 (5 krs)Asunto A23 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 5,5m2 ja 71m2+ kattopiha 70m2 (5 krs) Koko 83,5m2 Myyntihinta 290 000 € Velaton hinta 725 000 € Yhtiölaina 435 000 € Hoitovastike 402 €/kk |
|||||
Varattu | A24 | 80m2 | 3h+k+s+parveke | mh.230 000 € / vh.575 000 € | Tutustu asuntoon |
A24 3h+k+s+parveke 10m2 (5 krs)Asunto A24 Huoneistoselite 3h+k+s+parveke 10m2 (5 krs) Koko 80m2 Myyntihinta 230 000 € Velaton hinta 575 000 € Yhtiölaina 345 000 € Hoitovastike 385 €/kk |
|||||
Varattu | A25 | 95,5m2 | 4h+k+s+parveke | mh.374 000 € / vh.935 000 € | Tutustu asuntoon |
A25 4h+k+s+parveke 54m2+80,5m2 kattopiha (5 krs)Asunto A25 Huoneistoselite 4h+k+s+parveke 54m2+80,5m2 kattopiha (5 krs) Koko 95,5m2 Myyntihinta 374 000 € Velaton hinta 935 000 € Yhtiölaina 561 000 € Hoitovastike 468 €/kk |
Kartta
Tee oma varauksesi täyttämällä tietosi ja lähetä, otamme yhteyttä pian.